sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Kurpitsansiemensämpylät



Koska ruisleipä on onnistunut jo muutamaan otteeseen, testasin nyt myös vaaleamman leivän tekoa. Kaltaiseni jauhopeukalottoman näkökulmasta leivän leipomiseen liittyy vähintäänkin mystisiä voimia ja jonkin sortin magiaa. Kun sitten vihdoin 1) saa aikaiseksi leipoa ja 2) onnistuu siinä, on koukku valmis ja täytyy päästä yrittämään uudestaan jotain muutakin. Sitäkin suurempi syy leipomisintooni on kuitenkin, että leipä kaupassa on mielestäni ihan hiivatin kallista. Vaikka mopo lähteekin marketissa säännöllisesti käsistä, vanha kitupiikki sisälläni herää kassalla kiroilemaan, kun maksan moninkertaisen hinnan jostain, mitä voi kohtuupienellä vaivalla tehdä itse ja paljon edullisemmin.

Näihin sämpylöihin googlasin reseptiä muutamalta taholta, mutta en löytänyt ihan sataprosenttisen mieleistä versiota. Päätin siis soveltaa: jauhoiksi valikoitui jauhopussintyhjennysmetodilla spelttiä sekä hiivaleipäjauhoa, ja ilokseni kaapin perukoilta sattui käteen myös avattu pussi kurpitsansiemeniä, joita ripottelin sämpylöiden päälle. Rapean kuoren aikaansaamisesta vesihöyryllä olin myös lukenut jostain, joten tuikkasin sämpyläpellin alle vesipellin. Konstin toimivuuden toteamiseksi tarvitsen varmaan vielä lisäharjoitusta ja vertailukohteita vesihöyryttömästä leivästä, mutta johtui mistä johtui, ainakin osassa sämpylöitä oli rapea kuori. Sämpylöiden pohjat jäivät vähän kalpeiksi, joten paistoaika taisi jäädä hieman vajaaksi ja se saattoi vaikuttaa kuorien erilaisuuteen.

Sämpylöiden kokeiluluontoisuudesta johtuen resepti on todella ympäripyöreä. Lopputulokset eivät olisi voittaneet sämpylöiden missikisaa, mutta kuitenkin onnistuivat ja suurin osa sämpylöistä on jo syöty, joten ehkä leipomisprosessin kuvauksesta on iloa jollekulle - ainakin huvituksena kokeneemmille leipojille, jos tuli tietämättään munailtua, sekä muistutuksena itselleni skarpata vähän enemmän ensi kerralla :)


Kurpitsansiemensämpylät (tällä ohjeella sämpylöitä tuli pellillinen)

5-6 dl haaleaa vettä
2,5 dl spelttijauhoja
4 dl hiivaleipäjauhoja
10g hiivaa
1 tl suolaa
loraus öljyä
kurpitsansiemeniä


Aloitin touhun sekoittamalla hiivan taikinakulhon pohjalla noin desilitraan kädenlämpöistä vettä.
Jatkoin lisäämällä mukaan vuoroin haaleaa vettä ja vuoroin jauhoja, kunnes lopputuloksena oli halutun kokoinen taikina, joka ei ollut liian löysä eikä liian tinttu. Tässä vaiheessa lisäsin suolan ja lorautin öljyä sekaan, ja vaivasin tovin, kunnes taikina alkoi tuntua mukavan sitkeältä. Taikina ehti puolivahingossa kohota yli tunnin (45 min oli tarkoitukseni), ja pursusi kulhosta melkein yli äyräiden. Pyörittelin taikinasta pellillisen sämpylöitä, joiden päälle ripottelin kurpitsansiemeniä ja pirskottelin hieman vettä ennen uunia.

Palleroiset odottivat 10-15 minuuttia uuniin pääsyä, ja pellin alle laitoin toiseen, syvään uunipeltiin kuumaa vettä, joka toivottavasti höyrysti kuoria rapeammaksi. Sämpylät viihtyivät 220 asteessa puolisen tuntia - varoituksena kuitenkin, säädin sekä uunin että vesipellin kanssa, joten ei ehkä kannata seurata minun paistoaikaani vaan katsoa, milloin omat sämpylät alkavat näyttää uunissa kypsiltä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti