lauantai 18. helmikuuta 2012

Pullan leivonta, ensimmäinen yritys




Yritin miettiä, miksi en ole koskaan leiponut pullaa, ja tulin tulokseen, että kyseessä on taas useamman asian summa: toisaalta meillä harvoin käy vieraita (mikä vie ajatukset jälleen siihen ostoslistalla olevaan ruokailuryhmään, nykyisellä kahdella tuolilla ei kamalan montaa henkilöä mahdu istumaan. Äh.), toisaalta taas olemme selvästi enemmän suolaisten kuin makeiden herkkujen ystäviä, ei sillä, että makeatkaan ehtisivät jääkaapissa pilaantumaan. Ja viimeiseksi, kaupoissa on nykyisin jos jonkinlaista uunivalmista leipomusta, joten joskus harvoin vieraiden yllättäessä, laiska emäntä kipaisee Siwaan eikä keittiöön taikinaa alustamaan.

Mutta onhan sitä pullaa nyt ainakin kerran kokeiltava, ja laskiainen on mitä oivallisin hetki liittyä pullanleipojien (ja pullasta kirjoittajien) runsaaseen joukkoon :) Reseptistä olin vähän huolissani koska olen hieman pullanirso, pehmeä, sitkas pulla on ihanaa mutta jauhoiset koppurat ihan kamalia. Äiti tekee loistavaa pullaa mutta sattui olemaan juuri reissussa, joten Otavan keittokirja sekä Kinuskikissan pullataikina olivat lähteinäni.

Pullista tuli herkullisia, mutta huomasi kyllä, että asialla oli ensikertalainen, en tajunnut pyöritellä pullia tarpeeksi sileiksi vaan ne jäivät osittain vähän ryppyisiksi, mikä näkyi paistetuissa lopputuloksissakin. Lisäksi huomasin ensimmäisen pellillisen jälkeen, että voitelu kannattaa tehdä huolella, niin lopputulokseen saa enemmän näköä. Toisessa käyttämässäni ohjeessa suositeltiin 200 paistoastetta ja toisessa 225 astetta, joten kokeilin molempia pellillisen verran. Korkeampi asteluku tuntui toimivan paremmin, pullat paistuivat päältä kauniin ruskeiksi mutta jäivät sisältä vielä ihanan meheviksi.








Näistä rakennellaan huomenna sitten laskiaispullia - ehdottomasti hillolla!

Pullataikina

5 dl kulutusmaitoa
50g  pkt hiivaa
2 dl sokeria
1-2 rkl kardemummaa
2 tl suolaa
1 muna + 1 muna voiteluun
200 g voisulaa
13-14 dl vehnäjauhoja

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna mukaan hiiva ja sekoita, kunnes hiiva liukenee maitoon. Sekoita puuhaarukalla mukaan sokeri, suola, kardemumma ja kananmuna. Lisää jauhot vähän kerrallaan ja sekoita puuhaarukalla, kunnes taikina alkaa paksuuntua niin, että kannattaa siirtyä käsin vaivaamiseen. Taikinaa saa vaivata toisenkin tovin, kunnes se irtoaa kulhosta ja käsistä. Laita valmis taikina kulhoon kohoamaan n. 45 minuutiksi.





Muotoile taikinasta jauhotetulla alustalla kaksi tasakokoista pötköä. Leikkaa pötköt yksi kerrallaan n. 5 cm pätkiksi, ja pyörittele jokainen pätkä pullaksi.  Asettele pullat leivinpaperin päälle pellille ja anna kohota vielä n. 10 min. Laita uuni samalla lämpiämään 225 asteeseen.





Voitele kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria (minulla ei ollut, joten laitoin paiston jälkeen pulliin tomusokeria).  Paista 225-asteisessa uunissa 8-10 minuuttia pullien koosta riippuen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti