lauantai 8. kesäkuuta 2013

Monitoimilisuke tomaatista



Mietittiin joskus isännän kanssa, jos kasvattaisi oikein paljon tomaatteja ja kokeilisi sitten, kuinka montaa eri juttua niistä keksisi tehdä. No, meidän kukkapenkissä kasvaa huikeat neljä tomaatintainta joista vasta yksi suvaitsee kukkia, joten olen ihan iloinen, jos taimet tuottavat yhteensä yhden tomaatin :D

Onneksi tomaatteja saa kaupastakin, niistä teimme herkullisen lisukkeen grilliruualle. En tiedä, olisiko oikea nimitys lisuke, kastike, hilloke, chutney, mössö vai joku muu, mutta sangen herkullista tästä tuli ja sopi hyvin niin lihan, kalan kuin leivän kanssa.

Tomaattien juju on siinä, että ne grillataan jo ennen säilömistä, sitten maustetaan ja annetaan vetäytyä esim. yön yli viileässä. Grillausosion voi hoitaa muun grillaamisen sivutuotteena, niin pääsee helpolla, kun ei tarvitse erikseen lämmitellä grilliä tomaatteja varten.

Minä tykkäsin näistä eniten suurin piirtein huoneenlämpöisenä, isännän mielestä taas lämmitettynä oli parempi. Tomaatit säilyvät noin viikon verran viileässä.

Grillattu tomaattilisuke (purkillinen)

500g terttukirsikkatomaatteja (minulla yksi terttukirsikkatomaattirasia)
1 rkl sokeria
1 rkl valkoviinietikkaa
1 iso valkosipulinkynsi
muutama timjamin oksa
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä

1. Grillaa tomaatteja hetki molemmin puolin kuumassa grillissä niin, että ne ottavat hieman väriä ja pehmenevät. Pintakin saa vähän halkeilla. Anna tomaattien jäähtyä.

2. Sekoita sokeri, valkoviinietikka, suola ja mustapippuri säilöntäpurkissa, kunnes sokeri on suurin piirtein liuennut. Riivi mukaan timjamin lehdet ja purista valkosipuli joukkoon.

3. Nypi jäähtyneet tomaatit tertusta purkkiin. Jos haluat "hillomaisempaa" lisuketta, nuiji osa tomaateista muhjuksi. Lisää hyvä loraus oliiviöljyä ja sekoita. Tarkista maku ja lisää halutessasi suolaa, sokeria tai mausteita. Anna vetäytyä jääkaapissa yön yli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti