torstai 4. heinäkuuta 2013

Tulimunat


Juhannuksesta on vierähtänyt kohta kaksi viikkoa, ja vielä on jotain reseptejäkin jakamatta, olenpa saamaton! Jos vielä yhden reseptin kuitenkin kehtaan juhannuksesta julkaista, niin se on tämä tulimunien ohje. Löysin juhannusaattona jääkaapista kaksi puoliksi tyhjennettyä munapakettia, joista toinen oli lähiaikoina menossa vanhaksi. Keitin vanhenevat yksilöt ajatuksena tarjota ne seisojille, mutta ruokaa laittaessa innostuin täyttämään ne meille ihmisille alkupalaksi.

Täytteeseen sekoittelin jos jotakin jääkaapin uumenista löytynyttä, minkä arvelin sopivan munien kanssa. Ja halusin ehdottomasti muniin vähän potkua, joten annostelin hot saucea (meillä oli Poppamiehen Ahjo-kastiketta, mutta esim. tabasco sopii hyvin) aika reilulla kädellä. Täytteessä saattoi yhdistyä vähän hassujakin aineita, mutta nimenomaan tulisuus oli se, mikä teki munista herkullisia ja sai ne hupenemaan pöydästä alta aikayksikön.

Tulimunat eli mausteiset täytetyt munat

kananmunia (me taidettiin tehdä 4 mutta jokainen tarpeensa mukaan)
hieman majoneesia
mätitahnaa
hot saucea (tabasco tai muu)
ripaus sokeria
rouhaisu mustapippuria
savustettua paprikajauhetta
(suolaa)
(ruohosipulia)

1. Keitä kananmunat koviksi. Koverra varovasti keltuaiset pois ja murskaa ne pienessä kulhossa. Lisää  kulhoon muut aineet kananmunan valkuaisia lukuunottamatta, ja sekoita tasaiseksi tahnaksi. Sopivat mittasuhteet saat maistelemalla ja tunnustelemalla.

2. Lusikoi tahna varovasti munanvalkuaisten koloihin, ja koristele esim. ruohosipulilla ja savupaprikajauheella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti