tiistai 15. lokakuuta 2013

Oluessa kylpenyt hirvi


Isäntä kotiutui hirvimetsältä reilu viikko sitten, ja toi tullessaan valikoiman lihapaketteja, joita olen saanut nyt ihastella ja ihmetellä. Mitään kokonaisia hirvipaisteja ei mukana tullut, mutta hyvännäköisiä pienempiä paistipaloja sain jokusen paketin ja kastike/patalihaa vähän enemmänkin.

En ole aiemmin hirveä kokannut, koska en ole sitä raaskinut kaupasta ostaa siinä toivossa, että joskus meidän talouteen saadaan vielä itsekin pyydettyä lihaa. Ei siinä sinänsä ole mitään järkeä, koska eihän se hirvenlihan ostaminen saaliittomana vuonna ole pois seuraavan vuoden itse pyydetystä, mutta jostain syystä minulla on sama juttu myös esim. sienten kanssa, en vaan niitä suostu ostamaan kun kerran metsästäkin saa haettua. No, sivuraiteet sikseen, hirvenkokkauskokemuksen puutteessa halusin aloittaa kokeilut jollain helpolla ja "varmalla" ruualla, joten päädyin pitkään haudutettuun hirvipataan. Lihaksi valikoitui pakastimesta jännittävä kinnerpala, eli suomeksi ymmärtääkseni hirven pohjetta.

Paisti onnistui hyvin samoilla yksinkertaisilla perusajatuksilla, joita olen käyttänyt ainakin karjalanpaistin ja laiskurin lammaspaistin valmistuksessa. Oikeastaan samaa metodia noudattaen pystyy varioimaan paistiaan ihan loputtomiin raaka-aineita ja mausteita vaihtelemalla. Tällä kertaa ruoka sai makua tummasta oluesta, jossa hirvi sai kylpeä rauhassa pienellä lämmöllä. Minä laitoin paistin heti aamusta uuniin, jolloin se oli illallisaikaan parahultaista, mutta yön yli kypsennys toimisi myös.

Oluessa haudutettu hirvi

500g haudutukseen sopivaa hirvenlihaa (minulla kinnertä)
100g pekonia
2 sipulia
muutama valkosipulinkynsi
n. 10 maustepippuria
pari laakerinlehteä
nippu timjamia
1 tlk (0,33l) mieleistäsi tummaa olutta (minulla tummaa Nikolaita)
muutama desi vettä
suolaa

1. Pilko hirvenliha suupaloiksi ja laita uunivuokaan. Suikaloi pekoni, pilko sipuli muutamaan osaan ja kuori valkosipulinkynnet (mutta jätä kokonaiseksi) ja lisää ne astiaan. Mausta suolalla, laakerinlehdellä ja maustepippureilla sekä timjaminipulla, jonka voi jättää muiden ainesten päälle (kokonainen nippu on helppo noukkia pois ennen tarjoilua, niin paistiin ei jää "roskia"). Kaada ainesten päälle olutta ja jatka hieman vedellä tarvittaessa, ajatuksena, että lihat eivät peity tyystin vaan päällimmäiset palat saavat hieman paahtua.

2. Anna lihojen lämmitä uunivuoassa huoneenlämpöiseksi ennen uuniin laittoa. Lämmitä uuni 200 asteeseen ja paista lihoja ensin puolisen tuntia antaen niiden saada hieman väriä, ja laske lämpötila sitten 110-130 asteeseen. Anna hautua yön yli tai 8-10 tuntia, lisäten vettä tarvittaessa muutaman kerran paiston aikana.

2 kommenttia:

  1. Kuullostaa todella maukkaalta, täydellinen syysherkku. :)

    VastaaPoista
  2. Hyvää se kyllä oli, eikä makua yhtään huonontanut valmistuksen helppous ;)

    VastaaPoista