keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Arkipäivän helppo herkkutatti-sitruunapasta


Pasta ei yleensä ole ihan ykkösmielitekojani (ja nyt siis tarkoitan ykkösmielitekojani, kyllä minä pastastakin tykkään), mutta varmaan ihan hyvä olla itselleen rehellinen: pastaruuat vaan ovat todella käteviä, nopeita arkiruokia. Tällä kertaa lounaaksi valmistui viime syksyn kuivatuista herkkutateista, sitruunasta ja yrteistä raikas pasta-annos. Nyt alkaa olla myös hyvä hetki käyttää pois viime syksyn sieniä, jos varastoissa vielä niitä lojuu. Väliin ehtii vielä ottaa sitten pienen tauon ennen tulevaa sienikautta.

Kermakin sopisi tähän pastaan ihan varmasti, mutta koska en itse ole suuri kermaisen pastan ystävä (kyllä, minussa on jotain vikaa), en sitä tähänkään laittanut. Minun makuuni voimakkaampi sitruunaisuus toimi tosi hyvin juuri näin.

Herkkutatti-sitruunapasta (kahdelle)

mieleistä pastaa paketin mukainen kahden hengen annos

pari kourallista kuivattuja herkkutatteja
voita paistamiseen
1 salottisipuli
10 cm pätkä purjoa
2 valkosipulinkynttä
1/2 sitruunan mehu ja raastettu kuori
reilu loraus oliiviöljyä
ruukullinen persiljaa (mielellään sileälehtistä, mutta minulla oli tavallista)
suolaa
mustapippuria
(parmesanraastetta tarjoiluun)


1. Liota kuivattuja sieniä noin tunnin ajan, valuta ja rutistele ylimääräiset nesteet pois. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaisesti suolalla maustetussa vedessä, mutta jätä pari minuuttia vajaaksi ohjeistetusta keittoajasta.

2. Pastan kiehuessa kienonna salottisipuli ja valkosipulinkynnet. Huuhtaise purjo ja leikkaa suikaleiksi. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuoren keltainen osa puolikkaasta sitruunasta.

2. Kuumenna nokare voita paistinpannulla ja kypsennä sieniä hetki. Lisää salotti- ja valkosipulit ja kuullota hetki keskilämmöllä. Lisää vielä purjo ja kuullota hetki. Lisää sitten sitruunankuori ja sitruunamehu ja mausta seos suolalla ja pippurilla. Lisää vielä pasta ja oliiviöljy, kääntele sekaisin ja anna tekeytyä muutaman minuutin ajan miedolla lämmöllä. Silppua mukaan persilja, tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Tarjoile raastetun parmesanin kanssa.

2 kommenttia:

  1. Tosi kiva pasta! Tykkään muutenkin kokata sitruunaisia pastoja mutta yleensä niihin tulee lisättyä kanaa tai mereneläviä. Kiva idea käyttää herkkutatteja, minullakin on niitä vielä jäljellä viime syksyltä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Rommirusina! Tykkään kovasti sitruunasta herkkutattien tai vaikka lampaankäävän (hmmm, voisikohan sanoa, että vaaleiden sienten?) kanssa. Minunkin oli tarkoitus laittaa alun perin sitruunaista kanapastaa, mutta sieniversio houkuttikin enemmän ja kanat menivät muuhun käyttöön :)

    VastaaPoista