lauantai 15. elokuuta 2015

Suvun paras resepti: sadonkorjuupata ja yrtti-pähkinäfocaccia


Alkukesästä Knorr ja Anna & Ellit heitti hauskalla haasteella, jonka aiheena oli suvun paras resepti Knorrin Fond du Chef -fondeja samalla testaten. Nyt ovat kilpailuun saapuneet reseptit näytillä omalla sivustollaan ja voit äänestää niistä suosikkiasi. Tai minua :)

Meidänkin perheestä löytyy jos jonkinlaisia äideiltä tyttärille - valitettavasti vähemmän isiltä pojille - kulkeutuneita reseptejä. Perheen monipuolisimpia ja samalla yksinkertaisimpia suosikkeja taitavat olla erilaiset kaalipitoiset padat, joihin tartuin tälläkin kertaa, koska kaali on myös omia mieliraaka-aineitani. Haasteeseen valmistin herkullisen kaalipitoisen sadonkorjuupadan sekä yrtti-pähkinäfocaccian. Sopivasti tuunattuna arkinen kaalipata ei joudu häpeään viikonloppuruokanakaan, vaan taipuu edulliseksi ateriaksi isollekin porukalle. Talvella pataan sopii esimerkiksi karitsan jauheliha ja hieman tummempi lihafondi, tähän helppoon ja kesäiseen versioon taas laitetaan kepeää kasvisfondia, sadonkorjuuajan tuoreita kasviksia sekä mausteista makkaraa ja papuja tuomaan ruokaisuutta.

Ja mikä olisi tuoretta leipää parempi seuralainen pataruualle? Helppo yrtti-pähkinäfocaccia ottaa inspiraationsa vahvasti isoäitieni antamasta mallista, että kaikki ruoka hyödynnetään - vaikkapa käyttämällä tähteeksi jääneet liemet leivonnassa. Sadonkorjuuaikaan suosin leivässä basilikan ja persiljan kaltaisia kepeämpiä yrttejä, talvella leivässä maistuvat myös klassiset focaccian ystävät timjami ja rosmariini.

Käy kisasivulla kurkistamassa minun sekä muiden sukujen suosikkiohjeet ja äänestä! Yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan lisäksi kolme kappaletta 206 euron arvoisia Sarpaneva-patoja, jotka sopivat mainiosti muuten myös kaalipadan valmistukseen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti