maanantai 23. marraskuuta 2015

Irlantilainen soodaleipä, se maailman helpoin


Irlantilaisen soodaleivän makumuisto nuorentaa minua kymmenen-viisitoista vuotta ja vie mielen saarella vietettyihin vuosiin. Leivässä on ihan omanlaisensa maku ja rakenne, ja se on mielestäni myös yksi parhaita vaihtoehtoja suosikkileipääni BLT:hen. Monesti sitä on ollut tarkoitus kokeilla kotona ja muistan äitini napanneen jo vuosia sitten talteen yhden reseptin jostain suomalaisestakin ruokalehdestä. Aina on vaatimaton soodaleipä kuitenkin unohtunut listaltani. 

Nyt leipä putkahti taas jostain mieleen - kenties loogisena (?) jatkumona edellisviikonlopun verimakkaroista, ja päätin hetken mielijohteesta kokeilla sitä. Ennakkoymmärrykseni oli, että soodaleipä on helppo valmistaa, mutta olin yllättynyt, kun selvisi, kuinka helppo: ei vaivausta, ei kohotusta, ei muotoilua, ainekset vaan sekaisin ja uuniin puoleksi tunniksi. Tällainen pikaleipä saattaa olla leivontahifistelijän kauhistus, jopa epäleipä, mutta minä voin erittäin hyvin elää sen kanssa. Leipä on alkujaan nimenomaan joka päiväksi leivottu arkileipä, joten silloin se saa ollakin yksinkertainen. Ja tuollaisen leivänhän voi pyöräyttää vaikka aamiaispöytään ilman, että tarvitsee herätä jo aamuyöstä, se on minusta ihan mahtavaa. 

Soodaleivän resepti on poimittu The Guardianin "How to cook the perfect..." -sarjasta, jonka olen varmasti maininnut ennenkin. Sarjassa tutkitaan suosikkiruokien anatomiaa ja haetaan niistä ns. täydellisiä versioita. Koska tein oman leipäni pitkälti hetken mielijohteesta, jouduin korvaamaan siirapin hunajalla ja piimän sitruunamehulla jatketulla maidolla. Leipä onnistui näinkin, mutta taikina kaipasi hieman ohjetta enemmän jauhoja, arvelen sen johtuneen piimää löysemmän maidon käytöstä.

Minun leivästäni tuli hieman vaaleampaa kuin siitä irlantilaisesta soodaleivästä, jota muistan aikanaan ostaneeni, mutta muistelen myös, että leivästä oli sekä "white soda" että "brown soda" -versiot, tämä minun hieman rouheinen soodaleipäni oli jotain siltä väliltä. Mutta tärkein, eli se soodaleivän maku löytyi kuitenkin. Leivän tultua uunista piti laittaa isännälle tekstiviesti: "tarvitsisin yhden Guinnessin. Voisitko tuoda?"

Irlantilainen soodaleipä (yksi limppu)

450-550 g jauhoja
50 g kaurahiutaleita
1 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
4,5 dl piimää (tai maitoa, johon on sekoitettu 1 rkl sitruunamehua)
1 rkl hunajaa
1 rkl siirappia (korvasin toisella ruokalusikallisella hunajaa)
n. 1 rkl voita sulatettuna

1. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Voitele pala leivinpaperia ja aseta uunipellille. Sekoita taikinan kaikki kuivat aineet kulhossa ja tee seoksen keskelle kolo.

2. Sekoita keskenään piimä (tai maito ja sitruunamehu), hunaja ja siirappi. Minä lämmitin maidon kädenlämpöiseksi, jotta hunaja sekoittuisi siihen paremmin. Kaada neste sitten jauhoseoksen keskelle tehtyyn koloon ja sekoita nopeasti käsin taikinaksi. Älä vaivaa. Taikinan tulisi olla niin kiinteää, että se säilyttää joltiseenkin muotonsa uunipellille siirrettäessä.

3. Kumoa taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja muotoile se varovasti käsin pyöreähköksi limpuksi. Todennäköisesti leipä asettuu pellille valmiiksi melko pyöreään muotoon. Leikkaa limppuun syvä ristiviilto (matala viilto häviää leivän kohotessa) niin, että se jakautuu ikään kuin neljään osaan. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Voitele uunista tullut leipä voisulalla ja anna hieman jäähtyä ennen leikkaamista. Syö pian, tämä leipä ei parane vanhetessaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti